perjantai 20. maaliskuuta 2015

Auringonpimennys

Torstaina luimme Helsingin Sanomien nettilehdestä, että perjantaina on tulossa auringonpimennys. Lehdessä kerrottiin missä osissa maapalloa se näkyy parhaiten ja Kuvansi osuu alueelle, jossa pimennys tapahtuu lähens 90 prosenttisesti kuten koko Suomessa. Lehdessä oli hyvä video, jossa näytettiin kuinka pimennys tapahtuu.
Perjantain lehdestä opiskelimme lisää ja siellä kerrottiin kuinka pimennystä katsotaan turvallisesti. Teimme lehdessä  kerrotut pahvimallit ja lisäksi oppilaat olivat tuoneet mukanaan hitsarinlaseja, joilla  pystyimme katsomaan.
Pahville heijastunut kuva auringonpimennyksestä.

Heijastuskuva toisesta kulmasta katsottuna.

Timi onnistui kuvaamaan hitsarinlasin läpi. Tulos on vakuuttava.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Koulujenväliset hiihtokilpailut

Keskiviikkona 11. maaliskuuta hiihdettiin kovatasoiset hiihtokilpailut Joroisten urheilutalon maastossa. Sää oli pilvinen ja lämpötila oli hiukkasen nollan yläpuolella, joten pitovoiteena täytyi käyttää liisteriä. Osa hiihtäjistä lähti matkaan nykytrendin mukaisesti ilman pitovoiteita. Hiihtäjiä oli runsaasti, mutta ihan entisiin osallistujamääriin ei päästy. Perinteinen tekniikka ei ole niin suosittu kuin vapaatekniikka. Latu oli olosuhteiden vuoksi paikoitellen jäinen ja paikoitellen pehmeä, mutta kuitenkin hiihdettävä.
Viikareista kovimmat suoritukset tekivät Pietari Ruuskanen ja Timi Simonen. Pietu voitti sarjansa ja Timi korjasi hopean kotiinsa. Hyvä pojat.
Tällä porukalla olimme kisoissa. Luokkakoira Patu on onnittelemassa hiihtäjiä hyvistä suorituksista. Vasemmalta oikealle Pietari, Timi, Konsta, Rasmus, Aapo ja Petja.