torstai 27. marraskuuta 2014

Runojen hurmaa

Äidinkielessä olemme kirjoitelleet runoja. Oppilaat ovat loihtineet varsin mukavia runoja itsensä ja kuulijoiden iloksi.
Jessina runo hurmasi.

Käyttätymisruno

Avaa kohteliaisuuden kultahana,
koska kiitos ei ole kirosana.

Ruuasta aina kiitä, 
keittäjät hyvän mielen saavat siitä.

Sano: -Moi,
niin sulle hyvät sanat soi.

Näitä sääntöjä noudata aina,
niin ei mieltä paina.

Kirjoittanut Jessina Pulliainen

Sinna tykkää runoilusta.
Pääskysen kesäruno

Pääskyset ne ilmoittaa,
milloin uimarannoille aurinkoa ottaa saa.

Jäätelöä maistellaan,
pääskyset ne itikoita syödä saa.

Karhut herää talviuniltaan,
kun loistaa auringon valo koloon.

Kaikki eläimet iloisia on,
kun kesä tullut on.

Kirjoittanut Sinna Ingervo

Maantietoa ja karttaharjoituksia

Opettelimme Euroopan kartalta valtioiden rajoja ja naapurimaita. Kartta oli englanninkielinen, joten siinä tuli myös kielen harjoittelua.
Rasmus nousi pöydälle, jotta oli helpompi näyttää oikea paikka.

Anna tarkkana ja sieltä pyydetty kohde löytyi.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Reikäkiekossa pokaali Kuvansiin

Syysloman jälkeen pelattiin Varkaudessa 3.-6. luokan reikäkiekkoturnaus. Kuvansiin tuli vitosille hopeaa ja kutosille tuli prossia. Vitoset voittivat kaikki alkusarjan pelit reilusti. Ennen finaalia Pietari sairastui ja Kuoppakangas oli todella vahva ja vei sarjan mestaruuden. Päivä oli vilkasta pelaamista ja oppilaat näyttivät nauttivan turnauksesta.
Pelin temmellystä.

Petteri johtaa peliä tarkasti.

Pokaali on saatu ja urakka on päättynyt onnellisesti.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Yleisurheilukisojen kuvasatoa

Kuvansin koulu menestyi mukavasti koulujen välisissä yleisurheilukisoissa. Johanna, Pietarin äiti, kuvasi tilanteita ja tässä pieni otos kisatunnelmista.

Loppusuoran taistelua.


Yleisönä seurattiin tarkasti.

Tiukkaakin tiukempi tilanne.

Lähtö lähenee.

Tiukka lähtö.

Uurastuksen jälkeen oli palkintojen vuoro.

torstai 11. syyskuuta 2014

Liikenneviikko

Olemme viettäneet liikenneviikkoa. Ohjelmaan on kuulunut taitorata, joka ajettiin pyörällä. Maanantaina kuulimme eskareiden pitämän aamunavauksen, jossa kerrattiin liikennemerkkejä. Tänään teimme harjoitusmonisteen, jossa ratkottiin erilaisia tilanteita, joita liikenteessä eteen tulla tupsahtaa.

Ennen taitorataa testattiin pyörien jarrut. Ne olivat hyvässä kunnossa ja oppilaiden pyörät olivat muutenkin siistissä kunnossa. Muutamien pyörien ketjut kaipaisivat ketjuöljyä.

Huolestuttava muoti-ilmiö on se, että oppilaat eivät käytä pyöräilykypärää. Yleisin selitys on se, ettei voi käyttää kun kaveritkaan eivät käytä. Siinäpä pulma, johon on vaikea löytää ratkaisua. Toivottavasti aikuiset näyttävät esimerkkiä kypärän käyttämisessä!
Rengas käteen vauhdissa ja palautus kartion takaa. Nyt ei tarttunut.

Lautoja pitkin kiikkulaudalle. Hyvin menee!

Pujottelu rimojen välistä. Kääntyykö tästä?

maanantai 8. syyskuuta 2014

Ruuskanen valittiin keihääseen!

Näissä kuvissa on sitä intohimoista tunnelmaa, jolla oppilaat ovat treenanneet yleisurheilua. Sää on ollut kesäisen lämmintä ja se on myös auttanut harjoittelussa. Oppilaat harjoittelivat useita lajeja ja kuvissa on mukana myös maalikamerakuvia. Kuvissa näkyvät myös ajat ja nopeimmista ajoista voi huomata, että ajat alkavat olla huippuluokkaa.
Säpinää kuin maajoukkueleirillä.

Keihäs kiinnostaa.

Reilun satasen veto puolivauhdilla. Rasmus ja Petja vauhdissa.

Petjan aika on kovaa valuuttaa.

Vetovaihe on tärkeä ja sitä harjoiteltiin paljon. 

Konsta latasi kovan ajan. Bolt säikähti tätä aikaa.

Kolmiottelun palkitut

Näissä kuvissa hymyilevät onnelliset urheilijat. Uurastus tuotti tulosta ja palkinnot lähtivät heidän mukaansa. Kilpailut olivat todella tasaiset. Koulustamme osallistui peräti 60 % oppilaista tähän urheiluiltapäivään.
Tyttöjen sarjan iloinen kolmikko.

Luokkamme urheilevat urhot palkittuina.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Yleisurheilun kolmiottelut

Kuvansin kentällä oli vilinää ja säpinää, kun 3.-6.-luokkalaiset kisasivat kolmiottelussa. Lajeina olivat vanhat tutut: juoksu 1. kierros, pituushyppy ja kuulantyöntö.  Tulokset lasketaan siten, että lajin voittaja saa 1 pisteen, kakkonen 2 pistettä, kolmonen 3 pistettä ja näin edeten loppuun saakka. Vähiten pisteitä saanut on voittaja. Tasapistetilanteessa paremman lajisuorituksen saanut on lopputuloksissa parempi.  Tulokset ilmestyvät piakkoin ja kuvien kera.

maanantai 11. elokuuta 2014

Paluu kouluun!

Tänään pääsimme palaamaan koulutyöhön helteiden jatkuessa. Lukujärjestys on valmiina ja katsotaan miten se lähtee toimimaan. Luokan lukujärjestys on myös tässä blogissa kohdassa LUKUJÄRJESTYS. Ryhmät on muutettu kyytioppilaiden ja saksanlukijoiden aikataulujen mukaan. Englannintunnit ja ATK-tunnit ovat ryhmissä ja toki käsityötunnit myös. Muulloin koko luokka on yhdessä. Tästä se taas lähtee. Kotitehtävät löytyvät vanhaan tapaan tältä sivulta.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Matematiikan koe

Kevään viimeisiä kokeita tehdään ja odotellaan kesän alkamista ja koulun loppumista. Luokassa tunnelma oli hiljainen ja keskittynyt, kun oppilaat ratkoivat matemaattisia ongelmia. Vain nuhan aiheuttamia niistämisen ääniä kuului silloin tällöin.

torstai 8. toukokuuta 2014

Futisturnauksesta hopeaa

Nelosen pojat kävivät pelaamassa Varkauden alueen koulujen futisturnauksessa keskiviikkona 7.5. Pelit olivat Ekin kertoman mukaan tiukkoja, vaikka ensimmäisessä ottelussa vastus tuntui olevan melko helppo. Seuraavassa ottelussa pojat joutuivat jo pelaamaan niin sanotusti täysillä. Finaali oli tasainen, mutta Kuvansin pojat joutuivat tyytymään hopeaan Repokankaan ottaessa finaalissa voiton. Hopea on hieno saavutus kovassa seurassa ja tärkeintä oli pelaamisen riemu ja liikunnasta nauttiminen aurinkoisessa säässä.


Hopeapokaali on mahtava saavutus.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Futista kylmässä viimassa

Lumet ovat sulaneet, kenttä on jo pelikunnossa, mutta sää oli vielä talvinen. Se ei ei haitannut innokkaita pelaajia. Tytöt tuntuivat pelaavan innoskaasti ja he tekivät joukkueet yhdessä ilman opettajan apua. Pojilla oli mielssä jo keskiviikon tuleva futisturnaus. Asenne tuntui jo olevan todella kova. Keskiviikkona nähdään mihin se Varkaudessa riittää.
Rasmus oli tilanteesta eri mieltä.

Uusi hyökkäys alkaa ripeästi.

Kaikki ovat mukana pelin melskeessä.

Tällä joukkueella lähdetään turnaukseen. Yksi mies oli parantelemassa vielä jalkaansa.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

KOULUGOLFIA

Aamulla Ekillä oli yllätys liikuntasalissa. Hän oli tuonut Koulugolfin Kuoppakankaalta lainaksi koulullemme. Ympäri salia oli tehty kahdeksan reikää. Oppilaat pitivät todella paljon tästä lajista. Lienee tulevan suuri ryntäys ensi kesänä golfin pariin. Petteri on varmaankin varautunut harrastusmäärien reippaaseen kasvuun.




perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ryhmätoitä kaloista

Teimme iPadeille ryhmätyöt kaloista. Käytimme Book Creator-ohjelmaa. Lopuksi siirsimme esityksen iBooks-ohjelmalle. Tässä esitys vuorossa ovat Jessina ja Petja.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Venlan maalaus

Venla teki iPad-kerhossa piirustuksen Paper53 ohjelmalla.

Hauskaa pääsiäistä iPad-kerhosta

Tytöt  innokkaasti iPadin käyttöä kiirastorstaina. Harjoittellun aiheena oli Paper 53-ohjelma. 
Kaikki saivat aikaan mahtavia piirustuksia ja maalauksia.