maanantai 30. syyskuuta 2013

Reikäkiekkoturnaus

Varkauden Reikäkiekkoturnaus pelattiin luokkien 1. - 4. osalta viime torstaina 26.9. Kämärillä. Meidän koulusta turnaukseen osallistuivat kolmoset ja neloset. Kolmoset olivat mukana ensimmäistä kertaa ja heti tuomisina oli pronssia.

Neloset voittivat turnauksen viime vuonna, joten odotukset olivat ennakkoon kovat. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Repokankaan koulu. Ensimmäisillä minuuteilla Repokangas meni 1-0 johtoon. Meidän pojat eivät siitä säikähtäneet, vaan laittoivat lisää liikettä luistimiin ja alkoivat tehtailla maaleja oikein urakalla. Niinpä ottelu päättyi 7-1 Kuvansin voittoon.

Toisessa pelissä vastustajaksi oli arvottu Könönpelto. Meidän pojat olivat kuumana vielä edellisestä ottelusta  ja niinpä kiekkoa mätettiin vastustajan verkkoon oikein kunnolla. Lopputulos oli karua kerrottavaa, sillä ottelu päättyi 17-0 Kuvansin voittoon.

Kahden hyvän ottelun seurauksena voimme aloittaa valmistautumisen päivän finaaliin. Vastustajaksi kaukaloon luisteli Luttila, joka ennakkoon oli kova joukkue, sillä olihan se selvittänyt tiensä turnauksen loppuotteluun. Peli alkoi hieman hermostuneesti ja maaleja ei oikein tahtonut syntyä kummallekaan joukkueelle. Viimein "ketsuppipullo aukesi" ja Kuvansin pojat pääsivät normaaliin pelirytmiin käsiksi. Puolustajat pelastivat muutaman vastustajan läpiajon ja se antoi lisää intoa meidän poikien hyökkäyksiin. Maaleja siis lopulta  syntyi ja  peli päättyi 6-1 voittoon.

Voittopokaali saatiin viedä jälleen jo melko ahtaaksi käyneeseen Kuvansin koulun palkintovitriiniin. Maanantaina juhlasalissa tavattiin koulumme oppilaat, joille vielä "Poikaa" näytettiin ennen sen lopullista sijoittamista entisten pokaalien seuraksi edellä mainittuun palkintovitriiniin.
Maalin edessä on säpinää. Joni varmistaa alhaalta.


Ei muuta kuin huudetaan voiton kunniaksi.

Petja, Harri, Timi, Joni, Pietari ja Miro. Kova joukkue Kuvansista.

Vauhtia on! Kamera ei ehdi tarkentua tilanteisiin.

Harri odottaa rauhallisena voittopokaalia.

Se on siinä pojat. Voitto on meidän!

Mestarit takana. "Poika" edessä.


Koulujenväliset yleisurheilukilpailut

 Kaikkien Joroisten koulujen yleisurheilijat kokoontuivat  kilvoittelemaan paremmuudesta monissa eri urheilulajeissa lauantaina 14.9. Vietimme samalla kodin ja koulun yhteistyöpäivää. Nelosluokalta oli mukana lähes kaikki oppilaat. Kilpailut käytiin aivan kesäisessä säässä ja menestystä tuli Kuvansin koululle lähes lajissa kuin lajissa. Saimme nähdä tuloslistassa kuvansilaisten saavuttaneen jopa viisi ensimmäistä urheilijaa. Tärkeintä oli kuitenkin reipas tekemisen maku suorituksissa ja nauttiminen onnistumisista, vaikka tulos ei aina riittänytkään palkinnoille saakka.

Pietarin äiti, Johanna Jalkanen, seurasi kisoja kameran takaa ja tässä on nautittavana hänen  hienoja otoksiaan. Kuvista välittyy hieno tunnelma ja  kova taistelu.
Pietari, Aapo ja Harri palkintopallilla.

Aapo tempaisi oikein olan takaa.

Harrin ojennus ja saatto on kohdallaan.

Idan suoritukset olivat mahtavia. Eipä olisi etukäteen uskonut!

Timi, Kosta ja Petja hakemassa palkintojaan. Hyvä Viikarit!

Konsta puhaltaa voiton. Ei kun juoksee mahtavasti.

Keskellä Pietari ja oikealla Aapo. Kovat keihäsmiehet!

Pietarin kuulakaari on näyttävä.

Tässä tullaan tulisesti 60 metriä.

Välillä oli aikaa odotellakin.

Rasmuksen ja Timin loppukiri oli tiukkaakin tiukempi.

- Jokohan olen edellä, tuumii Rasmus.

Rinta rinnan ja maali lähestyy.

Vielä pari metriä ja se on ohi.

Venla tuo kapulaa Timille. Jessina antoi kapulan Konstalle. Kaksosvoitto!

torstai 12. syyskuuta 2013

iPad-kerho

Käsitöiden jälkeen innokkaat oppilaat jatkoivat vielä tunnin iPad-kerhossa. Opettelimme ottamaan kameralla kuvia ja videoita. PuppetPals2-ohjelma oli vuorossa tunnin lopussa. Uutuuden viehätystä oli havaittavissa työskentelyssämme. Ensi kerralla jatkamme niin, että tavoitteena on saada aikaan muutamia pieniä tarinoita kuvattua sekä videoimalla että PuppetPals2-sovelluksella.

Käsitöitä perinteisesti

Käsitöissä oli säpinää ja vilinää, kun lautaa sahattiin ja höylättiin. Tavoitteena on saada syntymään puinen kynäkotelo. Aika näyttää miten onnistutaan. Lopuksi tuli melkoinen kasa höylän lastuja, joka oli joskus ennen hyvä merkki siitä, että tunnilla on työskennelty ahkerasti.

Siinä on parin tunnin työstä sivutuotetta. 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Nukketeatteri

Tiistaina kokonnuimme saliin, jossa meitä odotti yllätys. Koululle oli tullut kahden tarmokkaan naisen järjestämänä NUKKETEATTERI KUKKARO. Esityksenä oli Kaarina Helakisan Kuninkaantyttären siivet.

Helakisa on kertonut saduistaan näin: 
"Kirjoitan lapsille ja he näkevät asiat hiukan erilailla kuin aikuiset. Sadussa kaikki asiat muuttuvat sadunomaisiksi, niissä pitää olla sadun henki. Kyllä minun kirjassani Jumala vatkaa suklaavaahtoa ja roiskuttaa siitä suuria ihania kokkareita taivaalle, Neitsytmaria paistaa joulupipareita ja luistelee punaisilla luistimilla kynttilämetsässä ja velho hykertelee tyytyväisenä käsiään ja arvelee olevansa velhoksi hyvin onnistunut ja poikkeksellisen etevä, varsinkin kamaluuden taidossa, mutta sellainen kaikki on sadussa mahdollista. Satu on sanoja, värejä, liikettä, muotoja ja musiikkia ja siinä pitää olla henki, joka saa sen elämään - ei satu voi pysyä pelkissä tosiasioissa.

Kyllä minä silti myönnän olevani etsijä ja epäilijäkin. En yksinkertaisesti voi alistua ilman muuta valmiisiin mielipiteisiin ja uskomuksiin. Minun pitää niitä ensin pohtia ja epäillä. Vaikka usein päädynkin samaan mihin muutkin, se on joka tapauksessa oma punnittu mielipiteeni ja uskomukseni."

Istuimme salissa patjoilla ja penkeillä hiiren hiljaa seuraten lumoavaa esitystä. Harvoin ovat oppilaat olleet näin hiljaa ja keskittyneitä seuraamaan esitettyä tarinaa. Nuket liikkuivat elävästi ja jokaisella hahmolla oli myös aivan oma ääni. Juoni oli jännittävä ja esityksen jälkeen useat oppilaat kertoivat, että pitivät nukketeatteriesityksestä kovin paljon.

Tällaiset taide-esitykset piristävät mukavasti koulumme arkea ja antavat uusia virikkeitä ja iloa elämäämme.

Kiitos esittäjille, Johanna Hirvoselle ja Päivi Lehmusvuorelle!


Nuket vauhdissa.

Opettajat ja henkilökunta olivat silmä tarkkana seuraamassa esitystä.

Iloiset esittäjät nukkehahmojen takaa: Päivi Lehmusvuori ja Johanna Hirvonen.

Päivi ja Johanna poseeraavat yhdessä oppilaidemme kanssa.

Kolmiottelun palkinnot

Maanantaina oppilaat saivat palkinnot kolmiottelun urakastaan. Sarjoista palkittiin kolme parhaiten menestynettä urheilijaa. Tärkeintä oli kuitenkin reipas ja iloinen mieli kisan jälkeen ja varmaan myös kaikkien osallistuneiden kisaajien kuntokin nousi ainakin neljä "boforia."



Mitalistit: Aapo, Konsta, Harri, Venla, Jessina ja Sinna. 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kolmiottelut



Tyylinäyte kuulasta.

Pojat ovat kaarteessa ja kohta loppusuora edessä.

Iloiset urheijat urakan jälkeen.
Koulumme perinteiset kolmiottelut kisailtiin torstaina 5.9. Lajeina olivat pituus, kuula ja 1 kierros kenttää eli reilut 300 m. Pisteet lasketaan siten, että voitosta tulee yksi piste, toisesta sijasta kaksi pistettä ja niin edelleen. Voittaja on siis hän, joka saa vähiten pisteitä yhteensä.

Neloset olivat kisoissa innokkaasti mukana, sillä lähes kaikki halusivat kisaan mukaan. Sää suosi tapahtumaa. Olosuhteet olivat aivain kuin keskellä kesää. Toivottavasti monet oppilaat saavat innostuksen urheiluun ja liikuntaan. Ainakin tässä tapahtumassa kaikki kokivat liikunnan riemua.

Heittoja, hyppyjä ja juoksua


Yleisurheilitunneilla olemme harjoitelleet monia eri lajeja. Suomalaisten suosikkia keihäänheittoa olemme myös vähän opetelleet. Tässä muutamia tulisia vetoja harjoittelukeihäällä ja turbokeihäällä. Se vaatii paljon toistoja, että saa keihään liitoon. Pojat vetäsevät nopeasti 60 m niin, että kivituhka pöllyää.