torstai 22. marraskuuta 2012

Jääpalloturnauksesta voitto

WP 35 järjesti keskiviikkona 21.11. jääpalloturnauksen Varkauden alueen kouluille. Kuvansin koulu lähti turnaukseen 3. - 4. luokkien sarjaan. Alkusarjassa pelattiin neljä ottelua ja sitten olivat  sijoituspelit. Kuvansia vastaan tulivat Repokangas, Könönpelto 2, Könönpelto 1 ja Puurtila. Ensimmäinen ottelu oli tiukka ja voitto siitä tuli viimein maalein 3-1. Könönpellon ja Puurtilan joukkueet eivät pysyneet Kuvansin jäähirmujen vauhdissa ja tuloksina olivat selvät voitot näistä joukkueista. Niinpä päivän finaalissa Kuvansi kohtasi Repokankaan joukkueen. 

Pelaajamme olivat luottavaisilla mielillä ennen finaalia, koska Repokangas oli jo kertaalleen lyöty päivän ensimmäisessä ottelussa. Mihinkään ylimielisyyteen silti he eivät sortuneet. Finaali alkoi tasaisissa tunnelmissa, mutta Kuvansin luisteluvoima tuotti tulosta ja Repokangas alkoi selvästi väsyä pelaajiemme vauhdissa. Peli ei ollut kuitenkaan mikään läpihuutojuttu, sillä kaikkien panosta tarvittiin, että peli saatiin käännettyä voitoksi. Koululle tuomisina oli siis hieno pokaali, joka sai arvoisensa paikan koulun palkintokaapissa. Kaikki pelaajat olivat tyytyväisiä turnaukseen ja he nauttivat täysillä pelaamisesta ja yhdessäolosta. Urheilu antaa iloa ja valoa elämään näin pimeänä vuodenaikana. Suuret kiitokset WP 35 innokkaille jääpalloihmisille hyvin järjestetystä turnauksesta.


Harri torjuu kovan laukauksen.

Peli oli kovaa mutta reilua, vaikka miestä kaatui.

Otto suojaa palloa ja Viljo tulee auttamaan.

Pietari nappaa pallon vastustajien edestä.

Tuuletus on pojille hunajaa.


Pallo on jälleen verkon perukoilla Timin laukauksesta.

Viljo oli turnauksen tehomies. Eniten maaleja ja liukkain luistelija.

SE ON SIINÄ! POIKA KOTIIN!

2 kommenttia:

  1. Heippa!!

    Eikö pojista voisi laittaa pientä juttua lehteen???

    Terveisin Minna M

    VastaaPoista