keskiviikko 24. lokakuuta 2012

YK:n päivä


YK:n päivän kunniaksi koulussamme oli erilaista ohjelmaa. Saimme kuulla afrikkalaisten koululaisten elämästä. Mirja Valve kertoi, että hän on ollut Keniassa yli 20 vuotta lähetyssaarnajana. Kuulimme, että yhdessä luokassa tai opetustilassa saattaa olla 50 tai jopa 100 oppilasta kerralla. Meille kerrottiin, että oppilaat joutuvat hankkimaan koulupuvun, jotta he voivat päästä kouluun. Opimme myös asioita säästä, eläimistä, ruuista ja käsitöistä.
Afrikkalaiset osaavat tehdä todella hienoja käsitöitä.

Näin afrikkalaiset naiset kantavat ruukkuja.

Meille esiintyi Savonlinnan kristillisen opiston maahanmuuttajaopiskelijoiden bändi opettaja Laura Vartion johdolla. Opiskelijoita oli tullut muun muassa Burmasta, Afrikasta ja Lähi-Idästä. Useimmat olivat paenneet sotaa. Elävää musiikkia oli kiva kuunnella.


Soittajat kertoivat itsestään suomeksi.

Oli kiva kuulla, että he viihtyvät Suomessa.

Päivän lopuksi vitoset ja kutoset pääsivät kuuntelemaan kirjailija Pasi Lönnin esitystä. Hän kertoi elävästi kuinka kirjat syntyvät. Hän kertoi, että hänellä kirjan syntyminen kestää yleensä puolitoista vuotta ideasta siihen saakka kun kirja on kirjakaupassa. Ammatiltaan Pasi Lönn on poliisi ja kirjoittaa nyt päätyökseen kirjoja.


Pasi Lönnin kirjoittamia kirjoja. Täytyypä tutustua eli lukea.
Oli mielenkiintoista kuulla kirjan tekemisen eri vaiheita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti